Tainan ja Petrin matkablogi: Koh Lanta 15.

Laivamatka Koh Ngailta Koh Lantan Old Townin satamaan kesti tunnin verran. Sitten hypättiin 12 muun kanssa lavataksiin ja köröteltiin saaren toiselle puolelle Saladanin kylään. Sieltä varasimme matkatoimistosta majoituksen tänne Diamond Sand Resortiin. Tämä on muutaman kilometrin päässä Saladanin keskustasta. Resortin omistaja tuli hakemaan autolla meidät. Täällä Resortissa meillä on oma mökki ilmastoinnilla. Tämä ei ole ihan rannassa, sinne on matkaa noin 100 metriä. Ensimmäinen yö maksoi 1000 bathia eli noin 25 euroa. Seuraavat yöt saimme tingittyä 800 bathiin, kunhan emme kerro muille J. Majoittumisen jälkeen lähdimme etsimään pyörävuokraamoa. Tällä kertaa meitä tärppäsi ja saimme allemme aasialaisittain loistavat maastopyörät. Vuokrasimme ne heti 6 päiväksi hintaan 100 bathia per päivä (2,5 euroa).

Seuraavana aamuna lähdimme heti testaamaan fillareita ja valitsimme kohteeksi saaren eteläkärjen kansallispuiston. Alkumatka tiestä oli helppoa rantoja myötäilevää baanaa, mutta sitten tie muuttui mäkisemmäksi. Jouduttiinpa joissain kohdissa talutuspuuhiinkin. Matkaa päivän aikana kertyi 50 km. Rankkaa oli ja kramppejakin tuli, mutta upeat oli maisemat. Matkalla tavattiin muslimimies, joka oli kova juttelemaan ja kertoi innokkaasti perheestään, 2 vaimoa ja useita lapsia. Aika erilainen oli hänen ajatusmaailmansa meihin verrattuna. Kulttuurit on erilaisia.

Lauantaina koitti Petrin kauan odottama päivä. Kalastusreissu. Koko päiväksi uistelemaan ison kalan toivossa Intian valtamerelle. Tätä Koh Lantan lähellä olevaa merialuetta kutsutaan Andamaanien mereksi. Uisteluveneeseen oli kokoontunut neljän hengen innokas kalastusjoukkue sekä paikallinen kalastusopas ja veneen kuljettaja. Neljän hengen kalastusjoukkueeseen oli osunut peräti kolme suomalaista eli minun lisäkseni suomalainen pariskunta. Neljäs joukkueen lenkki oli tanskalaismies.

Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin kalastellut valtamerellä isoa kalaa, joten odottava jännitys oli aistittavissa selvästi. Aluksi ajettiin veneellä vauhdikkaasti Koh Lantalta Saladanin kaupungin venelaiturista kohti uisteluvesiä. Opas laski mereen neljän hyrräkelan siimat ja sitten alettiin odottamaan.

Yksi vaappu ui erittäin syvässä, yksi vaappu ui noin viiden metrin syvyydessä. Vaaput olivat samantyyppisiä kuin Rapalan vaaput, mutta ne eivät olleet rapaloita. Täällä kaakkois-Aasiassa on kyllä Rapalan vaappuja monissa kalastusliikkeissä.

Kaksi muuta vapaa vetivät aivan pinnassa litkoja, joihin oli kiinnitetty tapseilla noin 5-7 mustekalakoukkua. Juuri näistä pinnassa vipattavista mustekalakoukuista Andamaanien meren kalat kiinnostuivat. Tai siis pienet tonnikalat. Jokainen kalastaja vuorollaan pääsi kelailemaan ja nostamaan merestä ylös tonnikaloja. Saimme yhteensä kaikkiaan vajaat 40 tonnikalaa.

Hämmästyttävää oli että parhaimmillaan lähes kaikissa koukuissa oli kala kiinni samalla kertaa. Siis jopa 5-6 tonnikalaa nousi hyrräkelalla samalla kertaa. Kalat olivat arviolta noin puolen kilon painoisia. Kun virvelin päässä samaan aikaan rimpuili puolenkymmentä tonnikalaa, niin siinä sai virvelin kampea kääntää jo tosissaan että sai kalat lähelle venettä. Homma onnistui parhaiten ns. pumppaamalla. Reissun puolivälissä kävimme hieman uimassa ja snorklaamassa sekä söimme lounaan veneessä.

Retken upein hetki koettiin kun urheilukalastajien arvostama sinimarliini (purjekala) nappasi kiinni pinnassa uivaan mustekalalitkaan. Meidän opas sattui olemaan lähellä ja otti hyrräkelan komentoonsa. Näimme muutamien sekuntien ajan kuinka sinimarliini taisteli upeilla ja ilmavilla hypyillä ja onnistui pääsemään irti. Harmi. Me olimme kuitenkin kokemusta rikkaampia kun olimme nähneet sinimarliinin kauniin suuren purjeselkäevän sekä miekkamaisen nokan sen hyppiessä ilmassa irti koukuista.

Oppaan olemuksesta näki heti kuinka pettynyt hän oli menettäessään tuollaisen saaliin. Tuttu tunne kaikille ison kalan menettäneelle. Hän sanoi että irronnut kala oli arviolta noin 40 kg. Hieman pettymyksestään toipuneena hän kertoili meille kalajuttuja aikaisemmista sinimarliinisaaliistaan. Hänen suurin virvelillä saamansa sinimarliini on ollut 200 kg ja sen pituus oli noin 4 metriä. Hän joutui väsyttämään sitä virvelillä noin 3 tuntia. Kertoi olleensa väsytyksen jälkeen aivan puhki ja uupunut.

Sunnuntaina koitti jälleen pyöräilypäivä. Lähdimme ajamaan saaren itäpuolta pitkin kohti saaren eteläkärkeä. Tällä puolella saarta ei ole hiekkarantoja eikä siten myöskään hotelleja. Paikallista asutusta oli siellä täällä kumipuuviljelmien seassa. Ajoimme aluksi Old Towniin eli Lantan vanhaan satamakaupunkiin kahville ja sieltä edelleen niin pitkälle kuin tietä riitti. Tälläkin puolella saarta tie oli aluksi tasaista ja muuttui sitten pikkuhiljaa mäkiseksi.

Maanantaina jatkettiin pyöräilyllä. Ensin ajeltiin hotellilta etelään jo aiemmin meille tuttua pikkutietä täällä länsirannikon puolella. Sitten noustiin isompaa maantietä saaren keskiosaan. Sieltä löytyi taukopaikaksi ravintola, josta oli upeat näkymät saaren itärannikolle.

Iltapäivällä ehdimme vielä kokeilemaan SUP-lautaa (= stand up paddle) rannalla. Vuokrasimme yhden laudan tunniksi ja vuorotellen meloimme sillä. Lauta muistuttaa purjelautaa, mutta siitä puuttuu purje. Laudan päällä seisotaan ja melotaan lautaa eteenpäin. Aluksi seisominen laudan päällä tuntui epävarmalta, mutta siihen tottui nopeasti. Onneksi meille ensikertalaisille oli tyyni keli.

Tiistaina oli viimeinen Koh Lanta päivä ja samalla viimeinen pyöräilypäivä. Lähdimme kartoittamaan pohjoisempaa Lantan saarta (Koh Lanta Noi). Saarten välillä liikennöi lossi, tosin siltaa ollaan juuri rakentamassa. Matkalla kävimme myös mantereelle menevässä lauttasatamassa. Tällä saarella ei turismista ollut tietoakaan. Saimme ajella rauhallisia maaseututietä pitkin muutamien koirien haukkuessa peräämme. Iltapäivällä vuokrasimme edellisestä päivästä innostuneina uudestaan SUP-laudat, nyt molemmille omat.

Huomenna pakkaamme taas rinkkamme ja lennämme Krabin lentokentältä Singaporeen.