Kaikoura, Uusi-Seelanti 31.10. – 1.11.2015

Blenheimistä jatkoimme itärannikkoa etelää kohti. Vastaan tuli Kaikouran pikkukaupunki, joka on kuuluisa valaistaan ja hylkeistään. Katselureissuja järjestetään kaikilla mahdollisilla laitteilla veneistä helikoptereihin ja lentokoneisiin. Me tyydyttiin ihailemaan hylkeitä rannalta käsin ihan ilmaiseksi. Hylkeet köllöttelivät rantakivillä ja tekivät välillä sukelluksia veteen. Näytti siltä että ne ottivat aurinkoa rannalla.

Sää suosi meitä ja upeat lumihuiput näkyvät Kaikouran rannalle. Lisäksi löysimme ilmaisen leiriytymispaikan irlantilaisen majatalon parkkipaikalta. Muutama Kilkenny ja Guinness tuli siellä testattua.

Paikka löytyi ”CamperMate” -sovelluksen avulla. Se on hyvä apu matkailuautolla liikuttaessa, sillä sieltä löytyy majoituspaikkojen lisäksi mm. auton likaisten vesien tyhjennyspaikat ja puhtaan veden täydennyspaikat (Dump Station).

Sunnuntaiaamuna  meillä oli herätys klo 4.30. Rugbyn MM-kisojen loppuottelu alkoi klo 5.00. Piti siis ehtiä pelin alkuun paikalliseen pubiin. Uusi-Seelanti otti omansa eli MM-kultaa voittamalla rakkaan vastustajansa Australian. Pubi oli täpötäysi porukkaa, mutta yllättävän rauhallista oli kannustus.

Hylkeet rannalla

Tyynimeri ja lumihuiput

Kaikoura

Kaikoura

Näkymä majoituspaikan pubin terassilta

 

Blenheim, Uusi-Seelanti 29.10. – 31.10.2015

Tongariron kansallispuistosta lähdettiin kohti Wellingtonia. Päätettiin yöpyä parikymmentä kilometriä ennen kaupunkia levähdysalueella kauniin järven rannalla. Heti aamusta jatkettiin matkaan satamaan, josta laivat lähtevät etelä-saarelle. Laivamatka kesti reilun kolme tuntia ja laivavuoroja on useita päivässä. 

Ensimmäinen tavoitteemme oli Blenheim (lausutaan Blenem), koska se sijaitsee Uuden-Seelannin kuuluisimmalla viinialueella, Marlboroughin alueella. Kävimme turisti-infosta hakemassa runsaasti esitteitä alueesta ja aloimme suunnitella omaa viinitilaretkeä.

Matkatoimisto Taina & Petri järjesti viiden viinitilan tutustumis- ja maistiaisretken polkupyörillä 24 eurolla. Hintaan sisältyi hampurilaiset (24 euroa). Vierailimme seuraavilla viinitiloilla: Wither Hills, Villa Maria, Highfield, Forrest ja Nautilus Estate. Kaikilla tiloilla noin viiden viinin maistaminen oli ilmaista. Setti sisälsi Savignon Blanc –rypäleistä tehdyn valkoviinin, koska se on tämän alueen yleisin rypäle. Noin 80 % rypäleistä on tätä lajia. Usein maistiaisiin sisältyi myös punaviiniä, jotain toista valkoviiniä ja kuohuviiniä. Pyöräilykilometrejä viiniretkellä meille kertyi 54. Noin 40 viinitilaa tällä alueella jäi vielä käymättä!

Yhden viinitilan emäntä neuvoi meitä menemään sunnuntaiaamuna klo 5.00 pubiin. Silloin on Uuden-Seelannin urheiluhistorian tärkeä päivä, rugbyn MM-kisojen loppuottelu. Uuden-Seelannin ”All Blacks” –joukkue kohtaa Australian eli keltaista ei saa laittaa silloin päälle.

 

Taina laivalla matkailuautomeressä

Viinitarhoilla

Yllättävä kohtaaminen pyöräilyreitillä

Joen ylitys

Kukkaloistoa

Näkymä viinitilan tornista viinitarhoille

Näitä maistettiin

Viinitilan emäntä oli fanaattinen All Blacks fani

Uuden-Seelannin lippu ja rugby-joukkueen lippu

Tongariron kansallispuisto, Uusi-Seelanti 26.10. – 28.10.2015

Lähdettiin heti aamusta ajamaan Rotorualta kohti Tongariron kansallispuistoa. Matkalla pysähdyimme katsomaan Huka Fallsin komeita putouksia. Näytti siltä kuin ihminen olisi räjäyttänyt kallioon väylän mistä vesi pääsee ryöppyämään, mutta kyllä se oli ihan luonnon muovaama koski.

Majoituimme kansallispuistossa olevalle leirintäalueelle. Täällä Uudessa-Seelannissa kaupunkien ja kylien nimet ovat suomalaisen korvaan hauskan kuuloisia. Tämänkin kylän nimi on Whakapapa Village ja läheiset vuoret Mt Ngauruhoe ja Mt Ruapehu. Nimet juontuvat maorikulttuurista.

Leirintäalueella oli meidän matkailuautolle hieno paikka. Koski virtasi ihan vieressä ja lumihuiput näkyivät kauempana. Lähdimme katsomaan lumihuippuja lähempää fillareilla. Matkaa laskettelukeskukseen oli vain 6 km, tosin ylämäkeä koko ajan. Muutamia autoja tuli vastaan sukset katolla. Laskettelukausi on juuri päättymässä, sillä täällä on nyt kevät.

Seuraavana aamuna heräsimme klo 5.45. Lähdimme bussikuljetuksella Tongariro Crossing vaellusreitin alkupisteeseen. Vielä aikaisin aamulla oli epäselvää pääsemmekö vaeltamaan sääolojen takia. Mutta klo 8 lähtö  onnistui, kun viimeiset säätiedotukset oli saatu. Pieni tihkusade loppui ja aurinkokin alkoi paistamaan matkan edetessä. Tongariro on tulivuorien ja kraatterijärvien aluetta. Siellä on myös toimivia tulivuoria.

Maisemat oli todella karut, mutta erikoisuudellaan varsin vaikuttavat. Vaelluksen pituus oli 19,4 km, nousua kertyi noin 800 m ja laskua 1100 m. Vaellus ei sinänsä ollut meille vaativa, mutta reitin korkeimmalla kohdalla oli niin kova tuuli, jollaista emme ole koskaan aikaisemmin kokeneet. Arviot tuulen voimakkuudesta muiden retkeilijöiden kanssa vaihtelivat 20 – 25 m/s.

Päätepisteellä bussikuski kuittasi meidät saapuneiksi reitiltä ja kuljetti takaisin leirintäalueelle. Hienon reissun kunniaksi otimme skumppaa.

Huka Falls

Mt Ngauruhoe

Kohti laskettelukeskusta

Petri edessä, Mt Ngauruhoe takana

Tästä alkoi nousut

Vaellusreitti kulki laavakentällä

Vaelluksen korkein kohta 1800 m

Laskeutuminen alkoi

Paikoin oli vielä lunta

Solasta näkyi jo päätepiste

Alempana oli vähän kasvillisuutta

 

Rotorua, Uusi-Seelanti 22.10. - 26.10.2015

Aucklandin lentokentän vierestä saatiin vuokra-autoksi etukäteen varattu kahden hengen matkailuauto. Auton noudon jälkeen ajoimme pyöräliikkeeseen, josta olimme varanneet kaksi maastopyörää. Pyörät telineeseen ja keula kohti etelää vasemman puoleiseen liikenteeseen totutellen.

Ensimmäisen yön vietimme noin 100 km:n päässä Aucklandista jonkun kyläkoulun bussipysäkillä. Laitoimme kellon soimaan seitsemältä, kun emme tienneet monelta koulut alkaa. Aamuvarhaisella lähdimme jatkamaan matkaa kohti Rotoruaa.

Rotoruassa majoitumme leirintäalueelle ja lähdimme heti Rotorua-järven rannalle. Rotorua on kuumien lähteiden aluetta ja tuntui aika uskomattomalle kaivaa järven rantahiekkaa ja huomata, että sieltä nousi niin kuumaa vettä jaloille, että piti välillä mennä vilvoittelemaan järveen. Järvivesi oli noin 20 asteista. Kaupungilla kierrellessä saimmekin huomata, että kuumia lähteitä pulppusi vähän joka puolella. Kirkon edessä olevan aukion kiveysten altakin tuprusi kuumaa höyryä. Kylpylöitä kaupungissa on runsaasti ja meidänkin leirintäalueella oli 3 kuumavesiallasta. Alueen tuoksu ei ole mitenkään miellyttävä, rikin katku tuntuu paikoin aika voimakkaalta.

Leirintäalueen yhden yön hinta oli 26 euroa. Siihen sisältyi suihkut+wc, keittiötilat ja kuumat altaat. Seuraavaksi yöksi siirryimme kaupungin keskustan ilmaiselle parkkipaikalle, jossa yöpyminen ei ollut kielletty meidän autolla. Tällaisilla paikoilla voi yöpyä autoilla, joissa on mm. oma wc. Paikalla oli yli kymmenen muutakin matkailuautoa. Paikka oli rauhallisella paikalla puiston vieressä.

Rotoruan seudun maastopyöräilyreittejä on ylistetty oppaissa. Lähdimme testaamaan asiaa käytännössä. Ajoimme Western Okataina Walkway –nimisen reitin. Maasto-osuutta reitillä oli 17 km, mutta koska me lähdimme Rotoruasta, meille kertyi matkaa 60 km. Reitti oli sopiva maastopyöräilyä jonkin verran harrastaneelle. Korkeuseroja kyllä riitti, välillä meni ylämäessä talutushommiksi. Tosi mukava oli ajella.

Pyöräilyreitit näyttää olevan hyvin opastettuja ja maanteilläkin on runsaasti erikseen pyöräilijöille merkittyjä kaistoja.

Seuraava aamu valkeni sateen merkeissä ja niinpä lähdimme vähän ostoksille. Ostimme mm. saappaat ja toivomme, ettei niitä tarvita. Sade taukosikin ja lähdimme tutustumaan Te Whakarewarewan tuliperäiseen alueeseen. Siellä oli kuumia lähteitä ja geysireitä. Vaikuttavin oli Pohutu, joka syöksi kuumaa vettä jopa 30 metrin korkeuteen. Lisäksi kiehuvat mutalammikot oli hauskan näköisiä.

Ajoimme illalla valmiiksi parkkiin maastopyöräilyreittien lähtöpaikalle. Aamulla kun heräsimme klo 8, oli ympärillä jo täysi tohina. Satoja pyöräilijöitä tuli viettämään sunnuntaipäivää maastopyöräillen. Pyöräily näyttää olevan täällä perheiden yhteinen harrastus. Alueella oli eri vaativuustasojen reittejä 150 km. Yksittäiset reitit oli pienelle alueelle tehtyjä mutkikkaita lenkkejä, joissa metsä oli hyödynnetty tarkkaan. Vaikka reitit oli hyvin merkattu, oli kankaalle painettu kartta tarpeen. Se muuten oli reissun ensimmäinen matkamuisto.

Näillä mennään seuraavat 6 viikkoa

Kylmää ja kuumaa

Kuumia lähteitä

Kuumia lähteitä ihmettelemässä

Tulikuuma vesi tunkee kaduillekin

Maastopyöräreitin aloituspaikka

Esteitä

Tyypillistä maisemaa reitillä

Te Whakarewarewan tuliperäinen alue

Pohutu -geysir

Pohutu-geysir

Maastopyöräkeskus Rotorualla

Reiteillä oli satoja pyöräilijöitä meidän lisäksi

Hakkuuaukeita on täälläkin

 

Punapuu



Hyvät oli opasteet

 

Kuta Beach, Bali, Indonesia 18.10. – 20.10.2015

Ubudista Kuta Beachille matkustimme pikkubussilla. Matkaan meni aikaa vajaa 2 tuntia. Ensi vaikutelma tästä kuuluisasta 15 km:n ranta-alueesta ei ollut kummoinen. Perusranta, ruuhkainen päätie, rihkamanmyyntiä. Aikamoinen vastakohta Ubudin viihtyisille kaduille ja ilmapiirille. Meidän mielestä ainoa asia minkä takia tänne kannattaa tulla on surffaus.

Petri kokeilikin ensimmäistä kertaa surffausta opettajan johdolla. Tunti opastusta ja toinen tunti laudalla itsekseen maksoi 15 euroa. Oli niin hyvä opettaja, että ensikertalainenkin rupesi pysymään vähän laudalla. Kivaa oli. Taina paranteli sillä aikaa flunssaansa varjossa.

Lisäksi maistelimme Balin viinejä. Balin viinitilat sijaitsevat vuorilla pohjois-Balilla. Tunnetuin viinitila on Hatten Wines, joka on perustettu 1994. Viinit olivat yllättävän hyviä, hinnat taas yllättävän kovia. Pullo valkoviiniä maksoi yli 10 euroa ja kuohuviini 18 euroa.

Täällä jo innolla odotellaan lentoja Uuteen-Seelantiin.

Sunnuntai-iltana paikalliset kokoontuvat rannalle

Auringonlasku Kuta Beachillä

Kuivaharjottelua...

... ja sitten mereen

Opettaja ja Petri

Kuta Beach

Heippa Indonesia!