Tainan ja Petrin matkablogi: Tongariron kansallispuisto, Uusi-Seelanti 26.10.

Lähdettiin heti aamusta ajamaan Rotorualta kohti Tongariron kansallispuistoa. Matkalla pysähdyimme katsomaan Huka Fallsin komeita putouksia. Näytti siltä kuin ihminen olisi räjäyttänyt kallioon väylän mistä vesi pääsee ryöppyämään, mutta kyllä se oli ihan luonnon muovaama koski.

Majoituimme kansallispuistossa olevalle leirintäalueelle. Täällä Uudessa-Seelannissa kaupunkien ja kylien nimet ovat suomalaisen korvaan hauskan kuuloisia. Tämänkin kylän nimi on Whakapapa Village ja läheiset vuoret Mt Ngauruhoe ja Mt Ruapehu. Nimet juontuvat maorikulttuurista.

Leirintäalueella oli meidän matkailuautolle hieno paikka. Koski virtasi ihan vieressä ja lumihuiput näkyivät kauempana. Lähdimme katsomaan lumihuippuja lähempää fillareilla. Matkaa laskettelukeskukseen oli vain 6 km, tosin ylämäkeä koko ajan. Muutamia autoja tuli vastaan sukset katolla. Laskettelukausi on juuri päättymässä, sillä täällä on nyt kevät.

Seuraavana aamuna heräsimme klo 5.45. Lähdimme bussikuljetuksella Tongariro Crossing vaellusreitin alkupisteeseen. Vielä aikaisin aamulla oli epäselvää pääsemmekö vaeltamaan sääolojen takia. Mutta klo 8 lähtö onnistui, kun viimeiset säätiedotukset oli saatu. Pieni tihkusade loppui ja aurinkokin alkoi paistamaan matkan edetessä. Tongariro on tulivuorien ja kraatterijärvien aluetta. Siellä on myös toimivia tulivuoria.

Maisemat oli todella karut, mutta erikoisuudellaan varsin vaikuttavat. Vaelluksen pituus oli 19,4 km, nousua kertyi noin 800 m ja laskua 1100 m. Vaellus ei sinänsä ollut meille vaativa, mutta reitin korkeimmalla kohdalla oli niin kova tuuli, jollaista emme ole koskaan aikaisemmin kokeneet. Arviot tuulen voimakkuudesta muiden retkeilijöiden kanssa vaihtelivat 20 – 25 m/s.

Päätepisteellä bussikuski kuittasi meidät saapuneiksi reitiltä ja kuljetti takaisin leirintäalueelle. Hienon reissun kunniaksi otimme skumppaa.