Tainan ja Petrin matkablogi: Ubud, Bali, Indonesia 15.-18.10.2015

Siirryttiin tulivuoren juurelta Kedisanista Ubudin kaupunkiin yksityisautolla. Auto oli saman miehen, joka oli vuokrannut meille polkupyörät. Kedisanista oli aluksi jyrkkä pitkä nousu tiessä. Siinä noustiin tulivuoren vieressä olevan kraatterijärven rannalta noin 500 metriä korkeammalle. Valitettavasti tiellä kulkeneista hiekkarekoista yksi oli hajonnut kesken nousun. Vietimme siis varttitunnin mäessä jonottaen, että pääsisimme rekasta ohi. Koko matka kesti noin 1½ tuntia.

Ubudin kaupunki vaikutti heti viehättävältä. Mietittiin itsekin että mikä tästä kaupungista tekee miellyttävän? Ainakin lukuisat sympaattiset eri tavalla sisustetut kahvilat ja pikkuputiikit. Ja tietysti siisteys. Päätettiin siksi heti alussa että ollaan täällä kolme yötä.

Eka päivänä lähinnä ihasteltiin kaupungin hyvää fiilinkiä. Kierreltiin katuja ristiin rastiin ja nautittiin kahviloiden ja ravintoloiden antimista. Testattiin myös hotellin pieni uima-allas ja illalla tutustuttiin paikalliseen kuntosaliin. Siellä meininki ei mitenkään eronnut Suomen saleista.

Toisena päivänä vuokrasimme maastopyörät ja fillaroimme katsomaan läheisiä riisiterasseja. Paikan nimi oli Tegallalang. Terassit olivat luonnonkauniilla paikalla ja korkeuserot siellä olivat melko suuret. Eli riisipeltoja oli jyrkässä rinteessä. Sinne piti ostaa oikein pääsylippu. Milloinkohan Suomessa keksitään että voitais myydä ihmisille pääsylippuja pellon laidalle:)

Riisiterassien äärellä joimme ”maailman kalleinta kahvia”. Kahvin nimi on Luwak Coffee. Kahvipavut syötetään ensin sivettikissalle (Asian Palm Civet). Siten kahvipavut kulkevat sivettikissan ruuansulatuskanavissa ja tulevat lopuksi ulosteen mukana pois. Sivettikissan ruuansulatus ei pysty sulattamaan kahvipapuja, mutta ne saavat ainutlaatuisen maun ja aromin:). Puhdistetuista pavuista sitten valmistetaan Luwak-kahvi. Hinta oli siis 3,5 euroa kupilliselta täällä Ubudissa.

Nyt ollaan riisipelloista niin innostuttu, että lähdettiin seuraavana aamuna kävelylenkille pelloille. Kapeaa betoni/hiekkapolkua pääsi lähes 5 km yhteen suuntaan nauttimaan kauniista maisemista ilman autojen melua. Polun varrella oli siellä täällä pieniä taidemyymälöitä ja kahviloita. Yksi kookosten myyjä halusi viedä meidät joen varrelle uimapaikalle. Siellä Petri kävikin pulahtamassa raikkaassa jokivedessä. Joelta takaisin polulle kiipeämisessä tuli kyllä taas hiki pintaan. Kiitokseksi myyjälle ostettiin häneltä yksi kookos, josta juotiin kookosmaidot.

Reissun jälkeen maistelimme taas uutta kahvilaatua. Tätä Juria-kahvia kasvaa ainoastaan Indonesian Floresin saarella. Kahvi oli ihan hyvää normaalia suodatinkahvia. Illalla kävimme vielä molemmat hieronnassa. Otettiin ”urheiluhieronnat” ja hyvältä tuntui päivän kävelyn jälkeen.