Thames, Uusi-Seelanti 27.11.-30.11.2015

Tultiin Coromandelin niemimaan eteläosassa olevaan Thamesin kaupunkiin, koska halusimme vielä kiivetä The Pinnacles (773 m) vuorelle. Infopisteestä meille kerrottiin, että seuraavalle päivälle eli lauantaille oli luvassa sadetta ja kiipeäminen ei onnistuisi. Kovilla sateilla jokien vedenpinta saattaa nousta nopeasti vaarallisen korkeiksi ja polut muuttua joiksi. Päätettiin siis viettää sadepäivä Thamesin kaupungissa.

Lähdimme kuitenkin lauantaina jo iltapäivällä lähemmäs vuoria leirintäalueelle, jonka lähellä oli maastopyöräreittejä. Kävimme testaamassa niistä muutaman reittivaihtoehdon pienenä poutahetkenä. Reitti oli kyllä sateen jäljiltä todella liukas.

Onneksi säätiedotus piti paikkansa ja sunnuntaina olikin sitten poutaa ja aurinkoista. Ajoimme pyörillä leirintäalueelta 6 km vaellusreitin alkupäähän. Sieltä sitten jatkoimme opastettua reittiä pitkin vaeltaen kohti Pinnaclesin huippua. Reitti oli pääosin sademetsäpolkua ja siinä oli useita joen ylityksiä. Viimeiset sadat metrit oli jyrkkää nousua kallioisilla rinteillä. Jyrkimmissä kallioseinämissä oli teräksiset tikapuut helpottamassa nousua. Huipulla eväät maistuivat!

Taina riippusillalla

Pieniä ja isompiakin putouksia oli matkan varrella

Erikoista kalliota

The Pinnacles

Taina matkalla kohti Pinnaclesin huippua

Tikapuita pitkin ylös

 

Petri huipulla

Taina yrittää päästä alas

Kalliomuodostelmaa

Karangahake Gorge, Uusi-Seelanti 25.11.-27.11.2015

Opotikista matka jatkui Tyynenmeren rantaa pitkin Taurangan kaupunkiin. Siellä vietimme pidemmän paussin ja kiipesimme Mount Maunganuin huipulle. Vuori on aivan ydinkeskustan vieressä niemen kärjessä. Vuorelta oli hienot näköalat sekä Taurangan kaupunkiin että merelle.

Taurangasta ajelimme tunnin eteenpäin ja saavuimme Karangahake Gorgelle. Pysähdyimme ihailemaan rotkomaisemia ja päätimmekin jäädä yöksi.

Seuraavana aamuna menimme paikallisesta kahvilasta kyselemään kalastuslupia rotkossa olevalle joelle. Sieltä lupia ei saanut, vaan meidät neuvottiin menemään läheiseen kaupunkiin. Niinpä otimme fillarit alle ja polkaisimme pyöräilyreittiä pitkin 9 km:n päähän Paeroan pikkukaupunkiin. Siellä kalastusliikkeen ystävällinen myyjätäti hoiti Petrille 24 tunnin luvan Waitawheta Riverille ja Ohinemuri Riverille. Lupa maksoi 13 euroa.

Loppupäivän Petri vietti tietysti kalastaen ja Taina tutustui jalan ja pyöräillen Karangahaken historiallisiin kaivostoiminnan rakennelmiin. Koska kalastuslupaa oli jäljellä vielä seuraavan aamupäivän ajan, lähti Petri kalalle heti aamusta. Kalasaalis oli täysi nolla (1 nyky ja yksi kala otti hetken kyytiä), mutta maisemat oli huimat. Molemmin puolin jokea oli noin 50 metriä pystysuoraa kalliota. Upeimmat maisemat missä on tullut koskaan kalastettua (paitsi NuorttijoellaJ).

 

Petri Tyynenmeren rannalla

Mount Maunganui, Tauranga

 

Lampailla oli hienot maisemat Mount Maunganuilla

 

Karangahake Gorge

Petri kalassa rotkon pohjalla

Huimat maisemat kalastaa

 

Iltakalassa suvannolla

 

Opotiki ja Napier, Uusi-Seelanti 22.11.-25.11.2015

Kaksi päivää meni kuskinpenkillä ja vänkärinpenkillä istuen. Wellingtonista lähdettiin itärannikkoa pitkin kohti pohjoista. Vaikka tie oli valtatie 2, se oli välillä mutkaista ja kilometrivauhti ei päätä huimannut. Maisemat oli taas kerran aivan upeat.

 

Yövyimme Napierin rantakaupungissa aivan keskustassa merenrannalla. Napierin keskustan kauniista taloista suurin osa on rakennettu 1930-luvulla siellä tapahtuneen suuren maanjäristyksen jälkeen.

Seuraavan päivän iltana saavuimme Opotikiin ja menimme paikallisen urheilualueen parkkipaikalle yöpymään.  Aamulla haimme infopisteestä kartan lähellä olevasta maastopyöräilyreitistä (Motu Trails).

Koska reitti oli peräti 91 km pitkä, meidän oli tarkoitus ajaa vain osa matkasta ja tulla samaa reittiä takaisin. Matkalla tapasimme muita pyöräilijöitä, jotka kehuivat reittiä niin paljon, että päätimme ajaa sen kokonaan. Reitti oli yksi komeimmista, joita olemme koskaan ajaneet. Matkalla oli polkua sademetsässä, jokivarressa ja korkeilla kalliojyrkänteillä. Siellä oli 25 siltaa ja lukuisia vesiputouksia. Lisäksi oli metsäautoteitä jokilaaksoissa ja vuorien yli. Osa matkasta oli myös päällystettyä tietä. Loppuhuipennukseksi ajoimme vielä 10 km merenrannalla aaltoilevia hiekkadyynejä pitkin. Sinne oli siis tehty sorapintainen pyörätie. Pehmeässä hiekassa dyyneillä ei pyörällä päässyt mihinkään. Koko päivä käytettiin tarkkaan, mutta hyvin selvittiin.

 

Valtatie 2 Wellingtonin ja Napierin välillä

Motu Trails -pyöräreitin hiekkatieosuutta

Joen ylitys

Sademetsässä

Taina sillalla nro 13

Maanvyörymän jälkiä, vähän pelotti

Alhaalla joki, yläpuolella jyrkkä kallioseinämä

Taina polulla

Hienoja vesiputouksia riitti

Lopuksi vielä dyynimaisemissa Tyynenmeren rannalla

Wellington, Uusi-Seelanti 20.11.-22.11.2015

Siirryimme etelä-saarelta pohjois-saarelle heti ensimmäisellä aamulautalla. Matkasimme siis Pictonista pääkaupunki Wellingtoniin. Majoituimme heti kaupungin lähellä olevalle leirintäalueelle, josta oli hyvät bussiyhteydet keskustaan. Koska vettä tuli taivaan täydeltä aikamoisella tuulella höystettynä, päätimme viettää aikaa Uuden-Seelannin museossa eli Te Papa museossa.

 

Museossa oli paljon nähtävää, koettavaa ja ihmeteltävää. Siellä oli Uuden-Seelannin historiaa, luontoa ja kulttuuria. Siellä sai kokeilla miltä tuntuu olla talon sisällä maanjäristyksen aikana.  Siellä oli vuonna 1995 kalastetun 20 metriä pitkän sinivalaan luuranko. Lisäksi museoon oli tehty kopio sinivalaan sydämestä, joka oli yhtä iso kuin henkilöauto. Lapset saivat mennä sydämen sisälle. Museossa oli muutenkin paljon paikkoja joissa lapset ja aikuisetkin saivat itse tekemällä kokeilla ja oppia. Se oli vähän niin kuin tiedekeskus Heurekan ja museon yhdistelmä. Ja kaiken lisäksi se oli ilmainen!

 

Onneksi sade ja tuuli laantui seuraavaksi päiväksi. Lähdimme Cable Carin kyydillä katsomaan, miltä Wellington näyttää vähän ylempää. Botanic Garden sijaitsi Cable Carin yläaseman läheisyydessä. Sinne oli istutettu yli sata vuotta sitten erilaisia havupuita, kuten esimerkiksi Kalifornian punapuita. Siellä oli myös ruusutarhat (Lady Norwood Rose Garden). Kävelimme ylhäältä kaupungille ja matkalla oli vanha hautausmaa. Osa hautausmaan vanhoista haudoista oli siirretty moottoritietyömaan alta uuteen paikkaan.

Kaupungilla kävimme katsomassa uuden parlamenttitalon, joka oli meidän mielestä ruma arkkitehtuurinen luomus. Vieressä oleva vanha parlamenttitalo oli perinteistä vanhaa tyyliä ja meidän mielestä paljon tyylikkäämpi. Kuljeskelimme myös kaupungin väljällä satama-alueella. Siellä oli useita kivoja ravintoloita ja pubeja. Ihmisiä oli myös lauantaipäivänä paljon liikkeellä. Päivän lopuksi minä menin vielä museoon (Wellington Museum of City and Sea) ja Taina lähti tutkimaan kaupungin kauppoja.



 

Uutta ja vanhaa Wellingtonissa

Wellington

Cable Car, taustalla Wellington

Panimoravintola Wellingtonissa

Nelson ja Picton, Uusi-Seelanti 16.11.-20.11.2015

Nelsonissa menimme vaihteeksi yöpymään leirintäalueelle, että saisimme samalla pestyä pyykit. Yleensä leirintäalueilla on kolikoilla toimiva pesukone ja kuivausrumpu.

 

Leirintäalueen vierestä lähti 38 km:n vaellus- ja maastopyöräilyreitti (The Dun Mountain Trail). Saimme turisti-infosta etukäteen tiedon, että reitillä tehdään metsätöitä ja osa reitistä on suljettu. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan, koska alueella meni myös pikkuteitä.

Alkumatkasta reitti kulki helppokulkuisessa maastossa jokiuomaa myötäillen. Sitten alkoi melko jyrkkä, kivikkoinen ja serpentiinimäinen nousu kohti huippua. Talutimme suurimman osan tästä reilun tunnin ylämäestä. Huipulla (Coppermine Saddle, 878 m) meidät palkittiin hienoilla maisemilla ja kovalla tuulella. Vuorelta laskettelimme hyväkulkuista vanhaa kaivosradan pohjaa alaspäin kunnes tuli stoppi. Reitti oli suljettu metsätöiden takia ja metsäautotie alkoi.

Ihmettelimme tien reunaan rakennettua  korkeaa aitaa. Tapaamamme työmiehet kertoivat, että aita on tehty eläimiä varten. Tarkoitus kuulemma on, että ”hyvät” eläimet pysyvät aidan toisella puolella ja ”huonot” eläimet toisella puolella. Huonoja eläimiä ovat ainakin possumit. Ne on vähän niin kuin meidän supikoirat.

Pyöräilyreissusta tulikin paljon pidempi ja vaativampi metsätöiden takia, mutta onneksi täällä on kevät ja auringon valoa riittää pitkälle iltaan.

Pictonin lähellä on kuuluista 70 km:n vaellus- ja pyöräilyreitti Oueen Charlotte Track. Reitti kulkee vuonomaisissa maisemissa Pictoniin tulevan laivareitin varrella. Me testasimme tätä reittiä pienen pätkän pyörillä. Välillä polulta näkyi upeasti molemmin puolin komeat merenlahtimaisemat.

Yöksi menimme ilmaiselle leiripaikalle, joka oli aivan meren rannalla. Siellä oli paikat kuudelle matkailuautolle ja me saimme juuri viimeisen paikan. Leiripaikalle oli melko jyrkkä alamäki. Petrin uniin mäki tuli niin vahvasti, että hän rupesi aamulla pohtimaan miten pääsemme hiekkatien jyrkän mäen ylös. No onneksi mäki ei ollut todellisuudessa niin jyrkkä kuin unessa ja kaiken lisäksi tie oli päällystetty. 



 

Nelsonin kaupungintalo, aikamoinen rumilus

Löytyi Nelsonista sympaattisiakin taloja

 

The Dun Mountain Trail, Taina tauolla

Ylämäki

Eläinaita ja hurjat mäet

 

Queen Charlotte Track, Petri kannolla

Taina kartalla

 

Motueka, Uusi-Seelanti 14.11.-16.11.2015

Motuekan kaupunki on ”portti” Abel Tasmanin kansallispuistoon. Se sijaitsee Uuden-Seelannin etelä saaren pohjoisosassa merenrannalla. Motuekassa menimme infoon, jossa meitä palveli itävaltalainen nuori nainen. Varasimme hänen avustuksellaan venekyydin kansallispuistoon. Lisäksi hän kertoi meille ilmaisen yöpymispaikan aivan kaupungin laidalta meren rannalta. Se oli harvinaista, sillä yleensä infoista ovat sanoneet, ettei ilmaisia yöpymispaikkoja matkailuautoille ole.

Aamulla ajoimme kansallispuiston parkkipaikalle, josta meidän venekuljetus lähti. Siis oikeasti hyppäsimme parkkipaikalla veneeseen, joka oli traktoriin kiinnitetyssä trailerissa. Sitten puimme pelastusliivit päälle. Kyllä oli turvallinen olo olla traktorin vetämässä veneessä pelastusliivit päällä. Turvavöitä ei veneessä ollut. Matkasimme ensin puoli kilometriä tietä pitkin ja sitten traktori kaartoi hiekkarannalta mereen ja ajeli siellä jonkin matkaa. Kun oli riittävän syvää, traktori peruutti vauhdilla ja jarrutti voimakkaasti. Näin meidän vene heilahti trailerista mereen ja varsinainen merimatka pääsi alkamaan.

Venematka oli mahdollista varata eri paikkoihin kansallispuistossa, riippuen siitä miten pitkän vaelluksen halusi tehdä. Meidän kohde oli Bark Bay ja sinne venematka kesti tunnin. Matkan aikana kävimme katsomassa erikoista kivimuodostelmaa (Split Apple Rock) ja hylkeitä.

Bark Baystä aloitettiin päivän vaellus takaisin kansallispuiston parkkipaikkaa kohti. Matkaa oli 25 km. Vaelluspolku kulki aivan rannan tuntumassa, mutta merinäkymiä oli vain harvakseltaan, koska kasvillisuus oli niin tiheää. Välillä polku nousi tosi korkealle kallioille ja välillä se laskeutui aivan lähelle meren pintaa. Yhdessä kohdassa olisi ollut laskuveden aikaan mahdollisuus oikaista meren lahden poikki. Valitettavasti meidän vaelluksella osui nousuvesi. Meille tuli siitä kolme kilometriä enemmän matkaa.

Kuuden tunnin kävelyn jälkeen tiesi kyllä kävelleensä. Reitillä olisi ollut runsaasti pieniä lisälenkkejä, mutta jätimme ne seuraavaan kertaan.

Pyörälenkillä Motuekassa

Kulkupeli on jo valmiina

 

Ja sitten mentiin

Split Apple Rock

 

Taina ja saniaiset vaellusreitillä

Riippusillalla

 

Laguunimaisemia

Kanootit merellä

 

Merimaisemia

 

 

Mäntysaari?

 

West Coast, Uusi-Seelanti 10.11.-13.11.2015

Uuden-Seelannin villi länsi. Pitää sikäli paikkansa, että länsirannikolla ei asu juuri ketään. Kyliä on harvassa ja kännykät ei toimi. Komeita luontokohteita sen sijaan riittää. Me vietimme pari päivää Franz Josef Glacierilla. Kävimme katsomassa lunta ja jäätä. Se nyt ei meitä suomalaisia paljon hetkauttanut, kun lunta ja jäätä näkee Suomessakin. Mutta sitä sai ihmetellä miten sademetsä alkoi noin kilometrin päästä jäätiköstä.

Meidän kävelyreissu ”jäätikölle” ei maksanut mitään ja sillä pääsi katsomaan jäätikköä noin puolen kilometrin päästä. Helikopterilla kuskattiin turisteja ihan jäätikölle asti muutaman sadan euron hinnalla.

Franz Josef Glacierilta siirryimme Punakaikin pikkukylään. Siellä on Uuden-Seelannin yksi kuuluisa luontokohde, Pancake Rocks, eli erikoisen näköiset kalliomuodostelmat meren rannalla. Niitä meidän kanssa oli ihailemassa noin 100 kiinalaista turistia ja jokaisen piti tietysti ottaa selfie komeimpien kallioiden ääressä.

Kävimme myös länsirannikon kahdessa suurimmassa kaupungissa Greymouthissa ja Westportissa. Todettiin, ettei taideta olla kaupunki-ihmisiä tai sitten ne ei vaan olleet kiinnostavia kaupunkeja.

Westportin kohdalta auto käännettiin sisämaata kohti. Oppaista olimme katsoneet, että Lyellissä on maastopyöräilyreitti. Sitä oli tietysti testattava. Ajoimme vain pienen osan tästä 80 km:n matkasta. Reitti oli meidän taidoille sopiva, mutta koska se kulki vuorten rinteitä, ajaessa piti pitää katse tiukasti polussa koko ajan.

West Coast

Tyypillistä metsää länsirannikolla

Yksikaistaisia siltoja riitti

Franz Josef Glacierin kylä

Sademetsää ja jäätikköä

Tästä eteenpäin ei saanut mennä

Kartanlukutauko

Rantatie

Pancake Rocks

Kalliopylväs

Fillaroimassa, Old Ghost Trail