Kaksi päivää meni kuskinpenkillä ja vänkärinpenkillä istuen.
Wellingtonista lähdettiin itärannikkoa pitkin kohti pohjoista. Vaikka tie oli
valtatie 2, se oli välillä mutkaista ja kilometrivauhti ei päätä huimannut.
Maisemat oli taas kerran aivan upeat.
Yövyimme Napierin rantakaupungissa aivan keskustassa
merenrannalla. Napierin keskustan kauniista taloista suurin osa on rakennettu
1930-luvulla siellä tapahtuneen suuren maanjäristyksen jälkeen.
Seuraavan päivän iltana saavuimme Opotikiin ja menimme
paikallisen urheilualueen parkkipaikalle yöpymään. Aamulla haimme infopisteestä kartan lähellä
olevasta maastopyöräilyreitistä (Motu Trails).
Koska reitti oli peräti 91 km pitkä, meidän oli tarkoitus
ajaa vain osa matkasta ja tulla samaa reittiä takaisin. Matkalla tapasimme
muita pyöräilijöitä, jotka kehuivat reittiä niin paljon, että päätimme ajaa sen
kokonaan. Reitti oli yksi komeimmista, joita olemme koskaan ajaneet. Matkalla
oli polkua sademetsässä, jokivarressa ja korkeilla kalliojyrkänteillä. Siellä
oli 25 siltaa ja lukuisia vesiputouksia. Lisäksi oli metsäautoteitä
jokilaaksoissa ja vuorien yli. Osa matkasta oli myös päällystettyä tietä.
Loppuhuipennukseksi ajoimme vielä 10 km merenrannalla aaltoilevia hiekkadyynejä
pitkin. Sinne oli siis tehty sorapintainen pyörätie. Pehmeässä hiekassa
dyyneillä ei pyörällä päässyt mihinkään. Koko päivä käytettiin tarkkaan, mutta
hyvin selvittiin.
 |
| Valtatie 2 Wellingtonin ja Napierin välillä |
 |
| Motu Trails -pyöräreitin hiekkatieosuutta |
 |
| Joen ylitys |
 |
| Sademetsässä |
 |
| Taina sillalla nro 13 |
 |
| Maanvyörymän jälkiä, vähän pelotti |
 |
| Alhaalla joki, yläpuolella jyrkkä kallioseinämä |
 |
| Taina polulla |
 |
| Hienoja vesiputouksia riitti |
 |
| Lopuksi vielä dyynimaisemissa Tyynenmeren rannalla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti