Tainan ja Petrin matkablogi: marraskuuta 2014

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Phnom Penh, Kambodza 27-30.11.2014

Saavuimme Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penhiin jokilaivalla Mekong jokea pitkin Vietnamista. Tullimuodollisuudet hoidettiin raja-asemilla maissa. Käytännössä se meni niin, että tulkki tuli laivaan ja keräsi kaikilta passit, viisumianomukset ja maksut. Me vain odottelimme. Laiva oli vaatimaton ja siksi meilläkin oli omat eväät mukana. Matka kesti lähes kuusi tuntia.

Moottoripyöräriksa vei meidät ja rinkat hotellille. Autoja täällä ei takseina olekaan. Toisen kerran tämän reissun aikana meillä on hotellissa myös uima-allas. Se on hyvin pieni, mutta silti hikisen matkan jälkeen oli miellyttävä pulahtaa altaaseen ja tilata paikalliset oluet altaan reunalle.

Illan hämärtyessä pistimme lenkkarit jalkaan ja lähdimme juoksulenkille Mekong-joen rantabulevardille. Täällä Phnom Penh´ssä joesta kyllä käytetään nimeä Tonle Sap River. Rantabulevardilla oli runsaasti paikallisia harrastamassa liikuntaa. Nuoria oli pelaamassa jalkapalloa ja aikuisia harrastamassa ryhmäliikuntaa musiikin tahdissa. Ryhmäliikunta oli yleistä myös Vietnamissa puistoissa ja aukioilla aamuisin ja illan hämärtyessä. Mekin innostuimme tekemään lihaskuntotreeniä puistossa olevilla laitteilla. Ja ei muuta kuin hotellille uimaan sen jälkeen.

Seuraavana aamupäivänä kävimme Central Marketin alueella. Se on katettu markkina-alue. Päivällä lähdimme tutustumaan Royal Palacen alueelle. Se on kuninkaanlinnan alue, jossa on runsaasti historiallisia rakennuksia, esimerkiksi Silver Pagoda. Siellä oli mm. 80 kiloa painava kullasta tehty buddhan patsas, jossa oli runsaasti timantteja. Aina hotellilla käydessämme piipahdimme uimassa.

Lauantaiaamuna läksimme moottoripyörätaksilla katsomaan mitä kauheuksia Pol Potin diktatuurin aikana (1975 – 1979) oli tehty. Ensin menimme Tuol Sleng museoon. Se oli entinen koulu, joka diktatuurin aikana muutettiin kuulustelu- ja kidutuspaikaksi ja vankilaksi. Pol Potin ajatus oli, että kaikkien ihmisten pitää olla maaseudulla viljelemässä riisipeltoja ja siksi ihmisiä pakkosiirrettiin maaseudulle. Lisäksi ajatuksena oli että kaikki koulutus on turhaa. Siksi etenkin koulutetut joutuivat Pol Potin mielipuolisuuden uhriksi. Pahimmillaan koululla tapettiin arviolta 100 ihmistä päivässä.

Koska koululla ei ehditty tappaa ihmisiä tarpeeksi, heitä kuljetettiin kaupungin ulkopuolelle metsään. Me vierailimme yhdellä näistä alueista. Se nimi on Killing Fields of Choeung Ek. Tällä paikalla noin 17000 vankia teloitettiin. Paikalle on rakennettu muistorakennus, jossa lasiseinien sisällä on 8000 pääkalloa. Kaiken kaikkiaan neljässä vuodessa tapettiin arviolta 2 miljoonaa kambodzalaista.

Poistulomatkalla menimme Russian Market –markkina-alueelle. Se on kaupungin suurin kauppapaikka, jossa myydään tavaraa laidasta laitaan. Illalla kävimme syömässä aitoa khmerilästä ruokaa (kambodzalaisista 90 % on kmerejä).

Sunnuntaiaamuna kävelimme läheiseen kansallismuseoon. Siellä oli runsaasti esineitä khmerien kulttuurin huippukaudelta 1000 vuoden takaa. Itse rakennus oli myös hieno aasialaistyylinen. Kiertelimme myös katselemassa jokirannassa kalastajia ja ihastelemassa yhtä Phnom Penhin lukuisista temppeleistä.

Riksan kyydissä kohti satamaa

Laivalla Vietnamin ja Kambodzan rajalla

Viisumien teko menossa

Pakallinen kalastajaperhe

Mekong-joen ranta-asumuksia

Kuntoilemassa Phnom Penhin rantakadulla

Munkki siunaa uutta autoa

Katukuvaa Phnom Penhistä

Meidän hotellin uima-allas

Royal Palacen alue

Tässä itse Royal Palace

Phnom Penhin rantakatu

Happy Hour -oluet

Moottoripyörätaksin kyydissä

Kuski antoi meille hengityssuojat

Tuol Sleng museo

Vankisellejä museossa

Tapetut kuvattiin ja rekisteröitiin tarkasti

Killing Fieldsin muistorakennus

Muistorakennuksen sisällä oli 8000 pääkalloa

Russian Market

Kansallismuseon sisäpiha

Kalastajat Tonle Sap joella

Harrastelijat pelaamassa lentopalloa

Wat Phnom temppeli

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Mekong-joen alue 24. – 26.11.2014 (My Tho, Can Tho, Chau Doc)

Ho Chi Minhistä halusimme lähteä katsomaan Mekong-joen suistoaluetta eli deltaa. Kyselimme bussilippujen hintoja matkanjärjestäjältä ja hän kertoi että meidän tarvitsee maksaa vain 5 dollaria lisää, niin päästään samalla reissulla turistibussilla katsomaan muutamia ”nähtävyyksiä”. Näin erehdyimme lähtemään My Thon pikkukaupungin lähellä olevalle Mekong-joen saarelle.

Saareen tutustuimme ensin ponien kyydissä. Sitten katsottiin miten kookosmaitoa saatiin pähkinästä, katsottiin miten kookoskarkkeja tehtiin, syötiin, ajeltiin pyörillä, kuunneltiin vietnamilaisia kansanlauluja, oltiin jokiveneiden kyydissä, katsottiin miten hunajaa valmistettiin ja juotiin teetä. Tämän kaiken kun tekee yhdessä koko bussilastillisen kanssa ihmisiä, niin ei ole kivaa.

Pääsimme siis perille Can Thon kaupunkiin turistibussilla ja etukäteen varaamamme hotelli löytyi iltapimeälläkin helposti kaupungin keskustasta. Seuraavana päivänä tutustuimme tarkemmin kaupunkiin. Mekong-joen ranta-alue oli osittain oikein miellyttävää seutua puistoineen. Sieltä löytyi myös vietnamilaisten kaupunkien vakiovaruste eli suuri Ho Chi Minhin patsas.

Kävimme kaupungin ”kauppatorialueella” katselemassa tarjontaa. Etenkin erilaisia ruokien raaka-aineita oli tarjolla runsaasti. Eniten oli ehkä kasviksia ja kaloja. Siis savisen harmaasta Mekong-joesta nousee siis kalaakin.

Tutustuimme myös yhteen kaupungin buddhalaiseen temppeliin. Siellä oli buddhalaismunkki juuri juttelemassa muutaman muun turistin kanssa. Munkki kertoi, että heidän pitää joka päivä kiertää kulhon kanssa keräämässä kaupungin ihmisiltä oma ruoka. Munkit eivät saa pyytää ihmisiltä mitään tiettyä (herkku)ruokaa, vaan he ottavat sen mitä heille annetaan. Ruokaa saa saa syödä vain klo 6-12. Hän kertoi että usein illalla on jo kova nälkä, mutta ruokaa ei saa syödä. Sen sijaan teetä saa juoda ja siihen saa laittaa sokeria.

Tapaamamme munkki oli jo sen ikäinen, että hän muisti hyvin muutamien vuosikymmenien takaa ajan, jolloin vietnamilaisten elintaso oli huomattavasti alhaisempi. Silloin munkeille annettiin huomattavan paljon vaatimattomampaa ruokaa ja sitä annettiin vähemmän. Nykyisin ruokaa saa paljon ja se on tavallista vietnamilaisten ruokaa.

Munkki kertoi lisäksi että tämä temppeli on khmerien temppeli. Khmerit ovat Kambodzan alueella asuva kansa tai etninen ryhmä. Kmeriläiset munkit eivät ole kasvissyöjiä, kuten valtaosa vietnamilaisista munkeista.

Aamubussilla siirryimme Can Thon kaupungista Chau Docin kaupunkiin. Matka kesti noin 3½ tuntia. Chau Docin kaupunkiin tullaan yleensä siksi että tavoitteena on siirtyä Kambodzaan. Täältä pääsee bussilla tai jokilaivalla rajan yli. Meidän suunnitelma on matkustaa seuraavana päivänä jokilaivalla Mekong-jokea pitkin Kambodzan pääkaupunkiin Phnom Penh’iin.

Kauniisti sanottuna Chau Docin kaupunki ei ole viihtyisimmästä päästä meidän vierailukohteita. Vaikka kaupunki sijaitsee Mekong joen rannalla, niin jokiranta on täynnä peltihökkelirakennuksia. Eli viihtyisiä rantapuistoja tai jokivarsikuppiloita saa hakea suurennuslasilla. Muutamia löydettiin, mutta viihtyisä sanaa me ei kyllä osattu niihin yhdistää J